|
.jpg)
YHTEEN ÄÄNEEN 17.3.2008 - 14.3.2009
Tausta ja tarve
Yhteenääneen-investointihankkeen taustalla on joukko lähinnä Piippolan kunnan alueella operoivia eri alojen toimijoita. Toimijat edustavat erilaisia toimintoja yleishyödyllisistä yhdistyksestä oppilaitokseen. Toimijoita yhdistää, heidän osin yhteinen toiminnan kohderyhmä, nuoret. Heidän tarpeensa, toiveensa ja mielenkiinnonkohteensa sekä erilaisten tapahtumien järjestäminen.
Yhteenääneen-investointihanke on syntynyt toimijoiden yhdessä näkemästä tarpeesta, eli riittävän tasoisen ja soveltuvan äänentoistolaitteiston hankinnasta toimijioden käyttöön. Vaikka tarve on ollut toimijoiden tiedossa, ei siihen ole kyetty vastaamaan yksittäisten toimijoiden taholta. Tästä johtuen toimijat ovatkin nyt lähteneet hakemaan ratkaisua asiaan yhdessä. Hankinnan toteuttamisen välineeksi on suunniteltu yhteistä investointihanketta. Investoinnin ja hankkeen laadusta, laajuudesta ja vaikuttavuudesta johtuen pyritään hankkeelle saamaan ulkopuolista tukea Leader-toimintatavan kautta.
Äänentoistolaitteita tarvitaan tiettyjen toimintojen ja tapahtumien toteuttamiseksi sekä laadullisen tason nostamiseksi.
Hankkeen kohderyhmä
Tärkein kohderyhmä ovat alueen nuoret ja nuorten yhdistykset. Kohderyhmä fokusoituu erityisesti musiikin harrastamisesta, äänentoistosta ja tapahtumien järjestämisestä kiinnostuneisiin nuoriin. Toinen oleellinen kohderyhmä on alueella tapahtumia järjestävät toimijat sekä tapahtumiin osallistujat. Käytännössä hanke koskee kaikkia alueen kulttuuritarjonnasta nauttivia asukkaita.
Hankkeen tavoitteet
Yhteenääneen-investointihankkeella on useita tavoitteita, jotka ovat osin limittäisiä ja tähtäävät nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseen ja omaehtoisen toiminnan järjestämisen kannustamiseen ja tehostamiseen, toimijoiden järjestämien tempausten, tapahtumien ja esitysten tason nostamiseen sekä kehittämiseen. Hankkeen yleinen päätavoite on alueen ihmisten viihtyvyyden parantaminen.
.jpg)
|